Tehomix Oy

Tehomix Oy on toiminut jo vuodesta 1993 lähtien teknisen tukkukaupan parissa. Olemme täysin yksityisessä omistuksessa oleva ripeä, joustava ja dynaaminen yhtiö. Pitkä historia ei ole itsestäänselvyys huomisen menestymiselle. Menestyksen ja onnistumisten eteen pitää tehdä runsaasti töitä, joka ikinen päivä. Meidän arvojamme ovat asiakaslähtöisyys, luotettavuus, kehityskykyisyys ja nopeus. Olemme sitoutuneet edellä mainittuihin asioihin ja uskomme, että niiden avulla pystymme menestymään nyt ja tulevaisuudessa. Osaava ja motivoinut henkilökunta, hyvien asiakassuhteiden lisäksi on kaiken toiminnan perusta ja olemmekin sopivasti ylpeitä sekä omasta ammattitaidostamme että hyvistä asiakassuhteistamme.

Haluamme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla, huippumerkkien parissa. Meillä on pitkät ja luottamukselliset suhteet päämiehiimme, joka mahdollistaa laadukkaan ja asiantuntevan yhteistyön ylläpitämisen myös viimeisimpien innovaatioiden osalta. Haluamme olla mukana asiakkaidemme päivittäisessä arjessa, palvellen ja auttaen teitä löytämään parhaat ratkaisut erilaisiin työtehtäviin, luotettavien päämiestemme laadukkaalla tuotevalikoimalla.

Parhaiden ratkaisujen parissa,
Pasi Heinonen
toimitusjohtaja

TEHOMIX OY - Yhteystiedot, Y-tunnus ja asiakirjat - Kauppalehden Yrityshaku